Lisätietoja Holvista

Lisätietoa Holvista

Vuonna 2011 perustettu Holvi tarjoaa maailman johtavia digitaalisia taloudenhallintapalveluita nykyajan freelancereille ja yrittäjille. Holvin kotipaikka on Helsinki. Helppokäyttöinen yritystilimme ja tehokkaat digitaaliset työkalut rahanhallintaan tekevät oman yrityksesi pyörittämisestä vaivattomampaa.

Me holvilaiset olemme yrittäjiä itsekin, joten yritystoiminnan aloittamiseen liittyvät haasteet ovat meille tuttuja. Uusinta mahdollista finanssiteknologiaa (FinTech) hyödyntämällä olemme onnistuneet kehittämään Holvista palvelun, jossa taloudenhallinnan monimutkaisimmat ja työläimmät vaiheet on pitkälti automatisoitu. Holvin ansiosta sinulle jää aikaa tehdä jotain muuta.

Holvin tarina

Myös me holvilaiset olemme taustaltamme yrittäjiä. Meillä on siis henkilökohtaista kokemusta siitä, mitä intohimon muuntaminen liiketoiminnaksi vaatii. Teemme kaikkemme, jotta pystyisimme auttamaan myös sinua omien tavoitteidesi saavuttamisessa.

Yrityksemme juuret ovat Suomessa, mutta Holvi-yhteisömme on globaali. Yhteensä meillä työskentelee jo yli 100 henkilöä 20 eri maasta. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Berliinissä ja Madridissa. Yhdessä olemme onnistuneet rakentamaan yhden maailman innovatiivisimmista taloudenhallinnan palveluista. Holvi-työmme ohella olemme itsekin yhä osa-aikaisia bloggaajia, muotoilijoita, suunnittelijoita, valokuvaajia ja muusikoita, jotka etsivät inspiraatiota uudenlaisista ideoista ja kokemuksista. Tärkein tavoitteemme Holvin työntekijöinä on tehdä yrityksesi arjesta sujuvampaa.

Holvi tämän päivän yrittäjille

Holvi on maailman ensimmäinen omalla maksupalvelutoimiluvalla toimiva rahoituspalvelu.
Holvin koko Euroopan laajuisen lisenssin on myöntänyt Suomen Finanssivalvonta (FIN-FSA).

Töihin Holville

Holvi kehittää parempia taloudenhallintapalveluita tämän päivän freelancereille ja yrittäjille. Tule mukaan tekemään työtä, josta aidosti välität.

Avoimet työpaikat

Holvilaiset

Antti-Jussi Suominen

CEO

Holvin toimitusjohtaja Antti-Jussi Suominen on aikaisemmin urallaan työskennellyt menestyksekkäästi Soneran, Nokian ja Elisan kaltaisissa yrityksissä vastaten niiden B2B- ja B2C -liiketoimintojen kasvusta. Hänellä on laajaa johtajatason kokemusta uuden yritystoiminnan käynnistämisestä sekä yritysten kehittämisestä erityisesti mobiili- ja verkkotunnusliiketoiminnassa. Ennen Holville siirtymistään Suominen vaikutti mobiili- ja pelialaan erikoistuneissa yrityksissä. Juuri Antti-Jussin monipuolinen tausta sekä suuryritys- että startup-ympäristöissä antaa hänelle erinomaiset lähtökohdat johtaa Holvin muutosta nopeasti kasvavasta finanssiteknologiayrityksestä entistäkin asiakaslähtöisemmäksi verkkopalveluksi.

Tuomas Toivonen

Co-Founder

Elämäntapayrittäjän intohimostaan ja vahvoista visioistaan tunnettu teknologi Tuomas Toivonen on yksi Holvin perustajista. Uransa aikana hän on ollut perustamassa useita merkittäviä maksu- ja teknologia-alan yrityksiä kuten Fishpoolin ja Scredin. Ennen Holvia Toivonen ehti toimia yli 15 vuoden ajan teknologiakonsulttina neuvoen niin teleoperaattoreita, kansainvälisiä maksulaitoksia kuin eri maiden ministeriöitäkin. Vuonna 2011 Tuomas sai idean kehittyneestä mutta samalla yksinkertaisesta ja helppokäyttöisestä digitaalisen taloudenhallinnan työkalusta, jonka rakentamisen hän aloitti tyhjästä. Syntyi Holvi, jonka Tuomas kehitti alun perin omien yritystensä tueksi. Tänä päivänä Tuomas on finanssiteknologian ja EU-regulaatioiden arvostettu asiantuntija, kysytty keynote-puhuja sekä rahoitusalan tulevaisuuteen globaalisti vaikuttava mielipidejohtaja.

Holvin blogi

Tutustu blogiimme. Sieltä löydät juuri kaltaisillesi pienyrittäjille tarkoitettuja ohjeita, vinkkejä ja asiantuntijaneuvoja.

Lue Holvin blogia